tiistai 28. lokakuuta 2014

27.9. Fiascon erikoistastingin tunnelmat


Viinikerho Fiasco järjesti 27.9. erikoistastingin, jossa 23 viiniystävän muodostamat pienryhmät ratkoivat sokkona Fiascossa entuudestaan rakastettuja viinejä sekä näiden kivikovia haastajia. Tarkoituksena oli järjestää maistelumuistelu menneiden vuosien viinitapahtumista ja nostaa esille niistä ne makoisimmat yksityiskohdat.
Viinit valmisteltiin koemaistelemalla
...ja folioon käärimällä. Sokkotasting ei
etikettejä kumartele.
  

Severi alusti illan teeman sekä esitteli Viinikerhon toimintahistoriaa ja melkoisen määrän tasting-statistiikkaa menneeltä 30 tastingiltä. Samalla myös pureuduttiin tekijöihin, jotka vaikuttavat viinikerhon muokkautumiseen sekä tulevaisuuden toiminnallisuuteen. 


Ensimmäinen viini oli illan ainoa vaalea ja samalla myös kuohuva. Kyseessä oli muutamassa ryhmässä melko lähelle liipannut rutikuiva Brut Zero -samppanja, joita Fiascossa on maisteltu samppanja-aiheisissa tastingeissä. Kaksi ryhmää veikkasivat samppanjan olleen 2012 samppanjatastingin voittaja, Drappier Brut Nature, mutta tällä kertaa kyseessä olikin pientuottajasamppanjoista koostuvan tastingin voittaja; Tarlantin Brut Zero, joka on Alkossa erittäin kohtuullisesti hinnoiteltu, vivahteikkaan tasapainoinen ja hieno samppanja.  Tämä viini koostuu tasaosuuksin kolmesta päärypäleestä ja sisältää 2007 sato- sekä uudessa tammessa kypsyneitä reserviviinejä. Dosage on pyöreä 0 g/l. Tuoksultaan selkeän sitruksinen, omenainen ja hunajainen. Maultaan vahvan sitruksinen, erittäin tasapainoinen ja miellyttävän pitkäkestoinen; hyvä mousse. Illan suosituin viini.

Seuraavat kaadot olivat myös vahvasti vanhan maailman sävyttämiä. Toisena lasiin kaadettiin Chianti Classicon sydänseuduilta, Panzanosta kotoisin oleva Candiallen Ciclope 2010 eli kansainvälisempi versio Sangiovese-vetoisista Chianti Classicon viineistä. Tämä Rosso Toscana oli Supertoscanalais-tastingin voittajayksilö ja oli edelleen monen makuun.
analysointia...

Alustusta...

...ja oikean vastauksen etsintää
















3. viini oli myös Chianti Classicon alueelta kotoisin oleva Borgo Salcetino Lucarello 2011, joka edustaa Alkon valikoiman kovimpia kohtuuhintaisia Chianti Classicoita. Tuoksussa tummaa marjaisuutta, maanläheisyyttä ja eläimellisyyttä. Maussa hapankirsikkaa, nahkaisuutta ja vaniljaa. Erittäin hyvä, alueelle tyypillinen viini, jossa 95 % Sangiovesea ja 5% Canaioloa.
Tasting herätti keskustelua...

ja ihmettelyä. Viininmaistelijoiden focus on oikea, kameran käyttäjästä ei voi sanoa samaa...

Tämän jälkeen hyppäsimme Välimeren toiseen valtioon, Espanjaan ja tarkemmin Prioraton alueelle. Espanjalais-illan suurimmat sävärit tarjosi aikoinaan Iberico-kinkun kaveriksi tarjoiltu Nona Petit. Vuosimalli oli kuitenkin selkeästi "kevyempi" painos aikaisemmin Fiascossa maistellusta vuosikerrasta.


5. viini oli punaviinien aatelistoa, Pohjois-Rhonen upea Alain Graillotin Crozes-Hermitage 2012 ei jättänyt kylmäksi. Kemististä viinintekijäksi muuttunut Graillot on keskittynyt olennaiseen eli  kypsiin rypäleisiin ja pieneen satoisuuteen köynnöstä kohden, joka takaa konsentroituneen viinin. Punaviineistä kaikkien parhaimmat pisteet maistelijoiden keskuudessa. Keskitäyteläinen viini oli sopivasti mausteinen, hivenen kukkainen ja konsentroitunut marjaisuudessaan.


Jälkiruokaviininä oli Cruzin Vintage Port -89, joka sopi hyvin homejuuston kanssa. Yllätävä kyllä, viini oli maultaan hyvin nuorekas ja siinä mielessä hivenen yksioikoinen.

Illan viinit, joista Tarlantin samppanja nousi voittajaksi ja Alain Graillotin Crozes-Hermitage parhaaksi punaviiniksi.

Illan sokkotastingin voittajajoukkue oli yksi Fiascon aktiivisimmisista kävijöistä, ja naulasivat pisteitä 3,5/6.

Voittajajoukkue ja palkinto-Sauternes
Jo lähes 4-vuotias Fiasco on saavuttanut nykytoimintansa muodossa henkisen tienhaaran, joka vaati hetken tuumimista ja hyvää hengenkohotusta viiniystävien seurassa. 27.9. oli merkittävä päivä viinikerhon toiminnassa, koska tämän jälkeen toiminta sen nykymuodossa ja porukassa muuttunee. Fiasco on kiinnostunut uusista toimijoista, jotka ovat innostuneet viineistä ja haluavat jakaa innostustaan myös muille. Pyydän viestitse viini.fiasco@gmail.com lyhyttä alustusta itsestäsi sekä miten haluaisit olla mukana ja kehittää Fiascon toimintaa. Vuodenvaihteen jälkeen tiedän, millainen lehti on kääntymässä Fiascon tarinassa seuraavaksi...



- Seve